Viime vuoden puolella valmistin koulussa myös housut. Halusin herrainhousu-tyyliset housut, vähän rennommalla otteella, jälleen kerran vähän virallisempaan käyttöön.
Halusin käyttää housuihin Fida-kirpputorilta löytämääni harmaata villasekoitekangasta, jossa on ohut sininen raita. Löysin kivan korkevyötäröisen mallin Burda-lehden numerosta 9/2019. Malli oli sopivan väljän ja rennon näköinen omaan makuuni. Valitsin housujen koon mittataulukon mukaisesti, mutta näin jälkikäteen voin todeta, että kuvan mallin yllä olevat housut eivät ainakaan mitoitukseltaan vastanneet suoraan sitä todellisuutta, mikä mittataulukon mukaan oli oma kokoni. Olisi pitänyt valita reilumpi koko, jotta olisin saanut mallikuvan mukaista väljyyttä housuihin. Loppujenlopuksi housuista tuli aika napakat, eli olisi saanut kyllä olla ihan reilusti paljon isompi.
Kaavoihin tein sen verran muutoksia, että hiukan syvensin haarakoukkua opettajan kehoituksen pohjalta, sekä lisäsin vyötäröön korkeutta. Koska oma vyötäröni asettuu suhteellisen korkealle pitkästä selästä johtuen, koin tarpeelliseksi tuoda vyötärölle lisää korkeutta. Leveyttä olisi saanut kyllä olla enemmän, jott housuista olisi tullut rennommat ja reilusti väljät.
Kankaan laskeutuvuus ei ehkä toimi ihan parhaimmalla tavalla näissä housuissa. Kangas olisi saanut olla laskeutuvampaa tai ohuempaa materiaalia, jolloin housujen outlookiin olisi tullut lisää rentoutta.
En lisännyt vuorikangasta housuihin, vaikka kyseessä onkin villasekoitekangas. Ajattelin, että siedän kankaan tunnun ihollani, kotosalla kuljen villasukissa suurimman osan vuodesta, ja käytän niitä paljaiden jalkojen päällä, joten ajattelin, että materiaalin tuntu tuskin koituu itselläni ongelmaksi.
Housuista tuli sen verran napakat kooltaan, että en ole niitä käyttänyt. Minulle on koulun alun jälkeen kertynyt pari lisäkiloa vyötärölle, joten housut ovat jääneet vyötäröltä pieniksi. Toivottavasti ne vielä jossain vaiheessa mahtuvat jalkaani.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti