En ole kirjoittanut itselleni ylös, että mistä lehdestä tuon mallin ja kaavan oikein otin. Mutta siinä alkuperäisessä mallissa paidan etu- ja taka keskikappaleina toimi paljettikangas, eli kyse oli hiukan juhlavammasta puserosta.
Itse shoppailin puseroon kankaat Karnaluksista. Kävimme luokkaretkellä tutustumassa kyseiseen paikkaan viime syksyn puolella, ja bongasin sieltä sopivat kankaat paitaa varten. Kangasmateriaaliksi valikoitui hiukan jämäkämpi trikoo, joka on suhteellisen tiiviskudoksinen, mutta nätisti laskeutuva. Efektikankaaksi ostin saman tyyppisen kankaan hiukan kiiltoa antavalla painokuviolla.
Mallipusero oli omaan makuuni hiukan turhan lyhyt, joten lisäsin kaavaan hiukan lisää pituutta. Lisäsin myös hihoihin hiukan lisää leveyttä, sekä pikkusen muokkasin raglan-leikkausta, mutta lopputuloksessa se silti jää hiukan hassuksi, eikä laskeudu ihan niin kauniisti kuin voisi.
Minulla ei ole kokemusta trikoovaatteiden ompelusta, joten tämä oli ihan jännittävä valmistaa. Olen joskus ylä-asteella tehnyt yhden hupparin, mutta koska siitä on aikaa jo ikuisuus, ei valmistuksesta ole mitään muistikuvia jäljellä. Suoriuduin tehtävästä omasta mielestäni kuitenkin suhteellisen menestyksekkäästi, ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Hihansuiden ja kauluksen resoreiden kanssa kamppailin pikkuisen, ja niiden kiinni ompelu oli jännittävää. Tämän ompelemisen aikoihin kokemukseni saumureista oli ihan lapsen kengissä, mutta selvisin haasteista ja onnistuin saumuroimaan kunniakkaasti.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti