perjantai 27. joulukuuta 2013

Huviteltta

Olen maannut ja nukkunut. Lomalla ei tarvitse yrittää olla. Olen syönyt herkkuja siihen pisteeseen asti että voin pahoin. Olen ollut kynttilävahtina, sipsutellut pitkin lattioita villasukissa sytytellen kynttiloitä aina kun yksi on sammunut. Olen miettinyt....hautajaismekkoa ja kaiken sen turhuutta, joka tuntui tarpeelliselta ennen Joulua. Olen ollut huvittamaton. Ei ole huvittanut, eikä tämä huvittamattomuus huvita. Haluaisin huvittua, mutta se musta mekko vaatehuoneessa muistuttaa elämän pimeästä...siitä pimeästä joka aina välillä tulee vastaan kun on tarpeeksi pitkään kävellyt ja katsonut tien valoisaa puolta. Tarvitsen kai huviteltan. Sellaisen joka on kaikenkirjava ja sisään astuessa valo saa aikaiseksi steenkaarensävyisen naurunpurskahduksen.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Ajattomuutta

Taatelikakkua, piparia, suklaata....jouluteen mausteista makua. Kylven tähden punaisessa valossa...ajattomuudessa.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Mustaa ja valkoista

Maalasin säilytyslaatikot mustalla....käytin liitutaulumaalia, voin kirjoittaa laatikoihin jotain ajatuksia hivelevää. Siivosin työpöytäni laatikot ja juttelin mummon kanssa puhelimessa, menen huomenna seuraneidiksi. Televisiossa juhlitaan itsenäisyyspäivää....meillä on leffapäivä. Kynttilä on sammunut, ikävöin sen elävää valoa.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Hyvä päivä

Tänään: Kävin jäähallin kirppiksellä, löysin mustan neulemekon....hautajaismekko. Kävelin Töölönlahdelle ja kuvasin joutsenia, joita keltatakkinen mies ruokki. Palelin sormistani, jotkut kätevät kuvaustumput olisi hyvä saada talven pakkaskelin kuvailuja varten. Nautin auringonvalosta, joka tuli vastaani matalalla näyttäen kauniita yksityiskohtia jotka muuten jää huomaamatta. Katselin pensaan piikkejä, jotka näyttivät kauniilta tuossa matalalla loistavassa auringonvalossa. Ihailin sammalta, joka näytti satumaisen vihreältä vasten kallion harmaata sekä huurteista ruohikkoa. Join tyrninmarja glögiä ja nukuin päiväunet....hyvä päivä....

torstai 28. marraskuuta 2013

Elämän rajat

Pappa nukkui pois, olen kahlannut muistoja....voiko ihminen olla valmis lähtemään? Tänään tuijotin tien silmää, voin vannoa että se räpäytti. Viimein olen nähnyt senkin, että kengillä on jäniksenkorvat....onko elämällä rajoja?

torstai 21. marraskuuta 2013

Pimeän tuntuma

Olen opetellut pimeää..... Tuikkuja palaa päivä toisensa perään, en siedä sähkövaloa. Olen oppinut pimeää, osaan nauttia. Sen väri paljastaa totuuden jota saa luvan katsella vain nyt. Ehkä kaikkeus tietää mitä tarvitsee maa sekä ihminen. Tonttu seisoo ikkunalaudalla ja odottaa. Ehkä se odottaa sitä samaa kuin minäkin, lumen tuloa. Olen nähnyt unta jossa routa peitti käärmeiltä maan. Näin unta lumesta, joka satoi maahan maalaten kaiken valkoiseksi. Olin iloinen.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Oranssi on tämän päivän väri...voimaannuttava väri jonka valossa on ihana kylpeä. Söin oranssia porkkanakeittoa, ja poltan kynttilöitä...oransseissa tuikkukupeissa. Kissa tuntuu nukkuvan normaalia enemmän.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Päivä lyhenee lyhenemistään ja harmaa ottaa enemmän ja enemmän elintilaa. Sunnuntaina oli sumuinen päivä, jaksoin ulkoilla ihan kameran kera. Kotona sisällä on mukavaa...ehkä liiankin mukavaa. Kynttilöitä olisi nyt aika ruveta hamstraamaan...villasukat on jo kaivettu esiin.