perjantai 19. kesäkuuta 2020

Työhuonekuulumisia

Noniin....olen huhkinut työhuoneellani saattaakseni tilan sellaiseen järjestykseen, että voin alkaa työskentelemään siellä. Nyt alkaa tilanne olemaan se, että huone on jotakuinkin työskentelykuntoinen.

Kevään lopulla sain siis hankittua koululta suoratikki teollisuuskoneen, jonka seurauksena päätin muuttaa kaikki kotona olevat ompelutarvikkeen ja koneet työhuoneelle. Olen tässä matkan varrella huomannut ja todennut kotona työskentelyn itselleni toimimattomaksi ratkaisuksi. Olen ihminen, joka työskentelee tehokkaammin, kun tekeminen on kodin seinien ulkopuolella. Näin päivät ja viikot on helpompi myös rytmittää tekemisen osalta, eikä käy niin, että kotona tulisi sitten yömyöhään nyperrettyä asioita. Tarvitsen kotona tilaa levolle ja irti päästämiselle, ja tämä tarkoittaa minulla sitä, että en halua kotona ollessani nähdä keskeneräisiä tai tekemättömiä töitä, tai niihin liittyviä tarvikkeita. Näin saan kotona aikaa ja tilaa rentoutumiselle, ja kun palaan työhuoneelle, keskityn tekemiseen huomattavasti paljon paremmin, kuin kotona työskennellessäni.


Tältä näyttää ompelupiste

Työhuoneeni on kohtuullisen pieni (13,5 neliötä), ja tarkoituksena on jatkaa myös taiteen tekemistä samassa huoneessa, eli tilan pitää palvella sekä ompelua, että taiteen tekemistä. Kaksi viikkoa keväästä meni siihen, että kävin siivoamassa, ja uudelleen organisoimassa tilaa, jotta saisin asiat järkevästi kohdalleen. Muutama harmaa hiuskin siinä taisi tulla lisää, sen verran tiukkaa tetristä jouduin kaikkien kalusteiden kanssa pelaamaan, mutta lopputulos on kohtuullisen toimiva, niin kuin parhaiten sellaisessa tilassa voi olla.


Tuolla ikkunan alla seisoo rokokoo-sohva, joka muutti työhuoneelleni koululta.
Oli tarkoitus tehdä se koululla, mutta tilamme muuttavat toiselle koululle, ja tästä syystä se
tuli nyt työhuoneelleni, ja odottaa toimenpiteitä. Kangaskin on jo hankittuna :)
kirjoittelen siitä tarkemmin tuonnempana kunhan saan verhoiluhomman aluilleen.



Tältä näyttää taidetyöpiste. Taide jää toiselle seinustalle, joten siinä voi sitten rauhassa sotkea.

Vaikka olen nyt tyytyväinen tilaan, mielessä kytee jo ajatukset jatkosta. Tila ei tällaisenaan palvele sitä tarvetta, mikä on todellinen ompelun suhteen, jos aion kehittää työskentelyäni ammattimaiseksi. Ja taiteen tekeminen tuntuu nyt jäävän tuossa tilassa ompelun jalkoihin...hengitystilaa on vähemmän, ja luovuus kärsii siitä, että nyt tilassa on toiminnallisesti kaksi eri asiaa. No pitää työstää asiaa eteenpäin. Tosiasia kuitenkin on se, että tilavuokrat ovat kalliita Helsingissä, joten miettimistä todellakin riittää.

Kesän alku on ollut kiireinen, ja aika ei tunnu riittävän kaikkeen, mihin pitäisi, tai kaikkeen mitä haluaisin saada aikaiseksi. En ole juurikaan kerinnyt työhuonella aikaani viettämään. Tämä kesä menee nimittäin opintojen parissa, sekä siskoni ompelimolla erinäisten sisustusaiheisten ompelutöiden parissa. Olen tehnyt kovasti pohdintaa siitä, mitä asioita elämässäni karsin, jotta ehtisin tekemään ne itselleni välttämättömimmät asiat, jotka ovat vaikuttamassa tulevaisuuteni rakentumiseen. Välillä tässä muutosten pyörteissä, tavaroiden paikasta toiseen muuttamisen ja niiden järjestelyn keskellä tuntuu siltä, että en ehdi mitään muuta oikeastaan tekemäänkään. Mutta moneen kertaan olen kuitenkin sitten koittanut itseäni tsempata muutokseen ja aina vain vahvistaa omaa heittäytymistä elämänmuutoksen ohjattavaksi. Mitäpä muuta sitä voi muutosten edessä tehdä, kuin heittäytyä, antautua, antaa mennä ja päästää irtä kaikesta vanhasta, joka ei enää palvele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti